BlogitVerkkokauppaVerkkokurssit

Uupunut, ethän unohda itseäsi!

Olemme kaikki eläneet läpi enemmän tai vähemmän kuormittavaa vuotta 2020. Kesän jälkeen emme vielä tiedä, mitä syksyltä odottaa. Epävarmuus on uusi normaali. Itse koen, että kesäaika hieman auttoi palautumaan kevään korona-, etäkoulu-, työhuoli- ym. rasituksista, mutta ei niin paljon kuin olisin odottanut. Loppukesästä myös oireilin parillakin tulehduksella, joista kumpikaan ei onneksi ollut koronaviruksen aiheuttama vaiva.

Mitä pidempään stressivaihe on kestänyt, sitä pidempi toipumis- ja palautumisaika on sen jälkeen annettava itselle. Tämä ei nykyelämän hektisyydessä tai talouspaineissa ole ihan itsestään selvä tai helppo juttu toteuttaa.

Kuinka omat työn ja perhe-elämän velvollisuuteni antavat palautumiselle tilaa? Entä minä itse, arvoni, tunteeni, tarpeeni ja (ehkä myös hieman ajan myötä vääristyneet) ajattelumallini jatkuvasta aikaan saamisesta ja suorittamisesta? Voinko itse antaa itselleni sisäisen luvan palautumiseen? Onko minulla kertakaikkiaan varaa höllätä hetkeksi tahtia?

Keho koittaa ilmaista meille sekä pienillä että vähän isommillakin vihjeillä, että kuulehan emäntä/isäntä, nyt olis syytä tehdä jotakin tälle tilanteelle! Pienet vihjeet voivat olla kehon tukkoisuutta, väsymystä, jännittyneisyyttä, jumia ja kolotusta. Hermostollisen ylivireyden vuoksi meillä voi olla myös voimakkaampaa kipua tai unettomuutta ja näihin liittyvää hankalaa noidankehää.

Ollessamme ajoittain niin sanotussa palautumis- eli parasympaattisessa vaiheessa, kuvaan tulevat tulehdukselliset oireet: flunssat, keuhkoputken tulehdukset, korva- ja silmätulehdukset, tulehdukselliset kivut, niveltulehdukset jne. Opiskelemani META-Healthin™ terveystietoisuus ymmärtää tämänkin syklin, miksi tulehdukset tyypillisesti tulevat silloin, kun olemme päässeet stressivaiheesta kehomieltä ja solujen toimintaa tasapainottavaan ja korjaavaan parasympaattiseen vaiheeseen. Tunnistat kyllä tämän, jos olet joskus sairastunut flunssaan heti loman alkajaisiksi tai tyypillisesti saat päänsäryn tai migreenin, kun stressaava työviikko on ohi.

 

Mitä sinun sitten kannattaa tehdä, jos huomaat itselläsi olevan niin sanottua alipalautumista ja uupumusoireilua? Tässä muutamia omia ajatuksia, jotka ovat olleet itselleni avuksi:

  • Salli itsellesi keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä.
  • Opi sanomaan ei. Joskus ein sanomalla sanot itsellesi kyllä <3
  • Tutustu terveisiin rajoihisi ja siihen, mitä tunteita rajojen pitäminen sinussa herättää.
  • Ota yhteys itseesi ja kehoosi. Tunne että olet turvassa.
  • Pysähdy pieniin hetkiin ja kuuntele. Ota vastaan se, mitä kuulet.
  • Pyydä tarvittaessa apua.
  • Anna itsellesi lupa olla sinä. Ole myötätuntoinen itsellesi.
  • Harjoittele olemaan hyvä vanhempi itsellesi ja sisäiselle lapsellesi. Jos olet sairas tai uupunut, hoivaa itseäsi.
  • Kehitä tukevia rituaaleja ja tapoja arkeesi. Kaikkea sellaista, jossa sinulla on lupa voida hyvin ja ajatella omaa hyvinvointiasi.

 

”Voit etsiä koko universumin läpi sellaista ihmistä, joka ansaitsisi enemmän sinun rakkauttasi ja kiintymystäsi kuin sinä itse ansaitset oman rakkautesi. Sellaista ihmistä et tule löytämään mistään. Sinä, aivan kuten kuka tahansa maailmassa, ansaitset sinun rakkautesi ja kiintymyksesi.”

Buddha (vapaa suomennos: Karita Palomäki)

 


Palaudu uupumuksesta -verkkokurssi on tämän syksyn ajan ostettavissa kampanjahintaan 59,50 euroa, eli 50 % alennettuun hintaan (norm. 119 €)!

Kampanja-aika on 19.8. – 31.10.2020. Kurssi on käytettävissä vuoden ajan ostopäivästä.

Kurssin voi myös maksaa 2-3 erässä, tällöin tilaa kurssi lähettämällä sähköposti osoitteeseen: karita@bodysense.fi.

Lue lisää ja osta kurssi TÄSTÄ LINKISTÄ!


Tässä muutamia palautteita keväällä kurssin aloittaneilta:

  • ”Tämä kurssi on todella kattava ja laaja. Kiitos että annat peräti vuoden aikaa käydä kurssia läpi, koska minusta tuntuu, että jokaisen osion jälkeen on ihan pakkokin antaa asioiden ja oivallusten rauhassa muhia ja järjestyä uudelleen 🙂 Sain kurssilta tosi monta uutta kehoharjoitusta, jotka olen kokenut toimiviksi!”
  • ”Kiitos loistavista uusista äänitteistä ja sinun rauhoittavasta äänestäsi! Olen pari vuotta sitten käynyt sinun tekemäsi Riitän kyllä -verkkokurssin ja tämä kurssi sekä laajensi että syvensi kaikkea mitä olin edellisellä kurssilla käynyt läpi <3”
  • ”Kurssi tarjosi minulle tosi paljon konkreettisia stressinsäätelykeinoja, monipuolisesti. EFT oli minulle jo ennestään tuttu, joten innostuin erityisesti itselleni uusista vireystilaa säätelevistä kehoharjoitteista. Tehtävät toimivat hyvinä oivalluttajina, täydentämään kehoprosessia, joka itselläni meni uusien harjoitusten myötä hyvällä tavalla eteenpäin. Nyt tunnistan entistä paremmin oman vireystilani ja pystyn siihen pienessäkin hetkessä vaikuttamaan. Kiitos!”

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

twenty − 15 =