Kun puhumme kehon ja mielen yhteydestä, puhumme usein tunteista, ajatuksista ja kehon reaktioista – mutta liian harvoin siitä järjestelmästä, joka niitä kaikkia ohjaa. Hermosto ei ole pelkkä ”sähköinen johtoverkko”, joka kuljettaa signaaleja, vaan se toimii kuin näkymätön tulkki: se määrittää vahvasti sitä, miten koemme todellisuuden, miten reagoimme ja mitä kehossamme tapahtuu ennen kuin ehdimme edes ajatella.
Ahdistus, ylivireys, uupumus ja tunteiden kaventuminen eivät synny vain ajatuksista, vaan myös hermoston oppimista kaavoista. Kun keho on jäänyt tai ajautunut jatkuvaan uhkien tarkkailuun, pienikin ärsyke tuntuu vaaralta. Kun hermosto on oppinut vetäytymisen ja jähmettymisen suojakeinoksi, ilo tai innostus voivat alkaa tuntua vierailta. Silloin ongelma ei ole se, että ajattelemme väärin – vaan se, että hermosto ei tunne olevansa turvassa.
Tämä näkökulma muuttaa olennaisesti kysymyksen: mitä minun pitäisi ajatella, kohti kysymystä mitä hermostoni tällä hetkellä tarvitsee. Toki molemmat kysymykset ovat tärkeitä ja toivottavia silloin, kun koemme jääneemme kuormittumisen ja uhkareaktiivisuuden kierteeseen. Hermoston tila ei vain heijastu ajatuksiin, vaan se myös muovaa niiden sisältöä. Kun hermosto ja siten koko keho on ylivirittynyt, mieli tuottaa huoliajatuksia. Kun hermosto on lamaantunut, ajattelu hidastuu ja värittyy toivottomuudella. Tämä ei ole ihmisen heikkoutta – se on biologiaa.
Säädelty hermosto muuttaa kokemuksen rakenteen
Kun hermosto saa mahdollisuuden palautua ja säädellä itseään, koko sisäinen elämä – kokemus itsestä ja kehosta muuttuu. Sietokyky laajenee: on mahdollista kokea tunteita ilman että ne vievät mukanaan, keho ei käynnistä jatkuvaa selviytymistilaa, ja ajatuksetkin juoksevat uudella tavalla. Säädelty hermosto tekee mahdolliseksi kyvyn olla läsnä, kuunnella, ottaa vastaan, hyväksyä ja tuntea.
Ihmissuhteissa tämä näkyy esimerkiksi kykynä sietää erilaista tapaa vuorovaikuttaa ilman, että hermosto tulkitsee sen uhaksi. Työssä se näkyy kykynä kohdata haasteita ilman, että koko hermosto on hälytystilassa. Arjessa se on kykyä vaihtaa tekemisen ja levon välillä ilman ylivireyden tai lamaantumisen lukkoja.
Trauma tallentuu hermostoon – ja ratkaisut löytyvät samasta tasosta
Trauma (pieni tai iso) ei ole vain tarina siitä, mitä tapahtui, vaan siitä, mitä hermosto oppi ylivoimaiseksi koetussa tilanteessa. Tämä oppiminen voi olla niin voimallista, että keho alkaa tulkita neutraalit kasvot, äänensävyt tai tilanteet uhkina. Tämä ei tapahdu tietoisen mielen tasolla – vaan hermoston tasolla, ennakoivissa malleissa, jotka ohjaavat kaikkea kokemaamme.
Kun hermosto vähitellen oppii uusia tapoja reagoida, aivot kirjaimellisesti uudelleenjärjestäytyvät. Uusia hermokytkentöjä syntyy, koska aivot ovat plastiset, muovautuvat. Itsekritiikki hiljenee, koska keho ei enää elä jatkuvan selviytymisen kaavaa. Sosiaalinen ahdistus vähenee, koska hermosto ei tulkitse kaikkea vaaralliseksi. Elämä alkaa tuntua mahdolliselta.
Hermosto ei ole vain kehon ja mielen välissä – se on niiden välinen yhteys
Kun ymmärrämme hermoston roolin, ymmärrämme myös, miksi pelkkä “mielenhallinta” ei riitä. Kunpa aina muistaisimme, että olemme kehomieli – mielikeho! Ihmisen turvallisuuden kokemus syntyy syvällä kehon tasolla, ei yrityksellä järkeistää asioita. Siksi todellinen muutos alkaa siitä, että löydämme keinot palauttaa hermostolle sen kyvyn säädellä itseään – hengityksen, liikkeen, tunnereaktioiden purkamisen, turvan tunteen ja lempeän itsemyötätunnon kautta. Hermosto on portti siihen, että ihminen voi kokea itsensä jälleen kokonaiseksi.
Artikkelikuva: Karita Palomäki