Vieraskynäkirjoitus:
Kestääkö muutos kuinka monta vuotta?
Pohdin työhyvinvointia blogissani Palautumisen blogi jo kuusi vuotta sitten, vuonna 2017 ja nyt on hyvä hetki palata samaan aiheeseen ja tarkastella, onko mikään oikeasti muuttunut. Työhyvinvointi on edelleen erikoinen ilmiö. Sen puolesta puhutaan innokkaasti, mutta mitä konkreettisesti tapahtuu työpaikoilla?
Työterveys yrittää aina parhaansa, mutta tunnistetaanko yksilön elinympäristön ja arjen kuormitustekijöiden merkitys? Ymmärretäänkö, mistä hyvinvointi todella kumpuaa? Ovatko yksilön vahvuudet käytössä? Ja ennen kaikkea – ymmärtääkö yksikään meistä itseään ja toimintaansa työyhteisössä?
Miten työnantajat panostavat työhyvinvointiin?
Työnantajat, niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla, panostavat työhyvinvointiin rahallisesti. Monissa työpaikoissa yksittäistä työntekijää kohden on budjetoitu tietty summa työkykyä tukevaan toimintaan sen lisäksi, että voi olla saatavilla erilaisia liikunta- ja kulttuuriseteleitä. Suurimman kustannuserän muodostaa yleensä työterveyshuolto. Lisäksi järjestetään TYKY- tai TYHY-päiviä, joiden ohjelmaan sisältyy luentoja, liikuntaa, kauneushoitoja, elämysliikuntaa, teatteria ja muuta virkistystä.
Omien kokemusteni perusteella nämä päivät sisältävät usein kymmenen minuutin hierontoja, kosmetologin palveluja tai joskus jopa extreme-lajeja – joita monet eivät uskalla edes kokeilla. Liikunnasta pitämättömille ihmisille nämä päivät voivat olla jopa ahdistavia ja yhtä stressaavia kuin kehityskeskustelut. Silti niihin liittyy usein ruokailuja ja juomia, joskus enemmän kuin juhlapäivänä. Mutta kuinka paljon tämä oikeasti edistää työhyvinvointia?
Mitä TYKY todella tarkoittaa?
”TYKY tarkoittaa työntekijöiden työkyvyn ylläpitoon ja terveyden edistämiseen tähdättyjen toimien järjestämistä yhden päivän aikana. Vaikka TYKY-toiminnalla tarkoitetaan pitkäjänteisempää ja jatkuvaa panostamista työkyvyn ylläpitoon, monille sen ydin tiivistyy parhaiten juuri tähän yhteen virkistäytymispäivään.
Työhyvinvointia voidaan yrityksissä edistää kahdella tavalla: lisäämällä hyvinvointia tukevia tekijöitä ja ehkäisemällä haitallisia kuormitustekijöitä. Käytännössä tämä “yhteen päivään tiivistynyt panostus” tarkoittaa usein kevyttä puuhastelua, jolla ei välttämättä ole pysyvää vaikutusta yksilön jaksamiseen tai työkykyyn.
Entä jos työhyvinvointi olisi arkea?
Voisiko työhyvinvoinnin edistäminen tapahtua yksilön omilla ehdoilla, pitkin vuotta, vapaa-ajalla? Ihmiset voisivat käyttää itse ansaitsemiaan tuloja juuri sellaisiin asioihin, jotka tukevat heidän palautumistaan – keilaukseen, kuntosalille, melontaan, tanssikursseille, teatteriin tai vaikkapa kauneushoitoihin. Ravintolakäynti voisi tapahtua silloin ja siellä, missä se tuntuu hyvältä.
Yhden päivän sijaan voisikin syntyä pitkäkestoista, yksilöllistä ja mielekästä työkykyä tukevaa toimintaa, joka alkaa oman elämän hallinnasta ja itsetuntemuksesta.
Työpsykologiaa ja neurotiedettä avuksi
Opiskelin muutaman opintopisteen verran työ- ja organisaatiopsykologiaa. Sain sieltä oivalluksia työkyvyn tukemisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Paljon laajemmin perehdyin toiminnallisen neurotieteen opintoihin (40 op) , ja juuri sieltä löytyivät todelliset vastaukset moniin työelämän toimimattomuuksiin – ja siihen, kuinka kuormitus voi väistyä, tekemisen mielekkyys löytyy ja voimavarat aktivoituvat.
Palautuminen on työhyvinvoinnin perusta
Keskustelin erään suuren yrityksen johtajan kanssa, joka esitti arvokkaan näkökulman: miten työyhteisö voisi opetella yhdessä palautumaan? Tällöin TYKY-päivän sisältö voisi todella tukea yksilön palautumista – ei ainoastaan viihdyttää hetken. Palautuminen tarkoittaa tässä yhteydessä kykyä toimia päivän aikana vireystilassa, joka ei ole jatkuvasti ylivirittynyt. Omien taitojen tunnistaminen ja käyttö, sopiva lepo ja liike, sekä tunnistetut omat yksilölliset voimavarojen latauskeinot. Omana vapaa-ajan puuhasteluna sitten mieltymysten mukaan avantouinti, metsässä kulkeminen tai yksinkertainen hiljaisuus.
Palautuminen on välttämätöntä työssä jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta. Usein vain unohtuu, mitä palautuminen todella tarkoittaa. Palautuminen on tila, jossa ei suoriteta, vaan nautitaan. Tämä ymmärrys palautumisesta sekoittuu helposti voimavarakäsitteeseen. Voimavarat ovat asioita, joita pyritään ylläpitämään ja lataamaan pitkin päivää – tauoilla, pysähtymisillä ja päivän päätteeksi yksilöllisten tarpeiden kautta. Voimavarat kuitenkin kuluvat. Jos ne eivät täyty, palautumisen kokemusta ei välttämättä tavoita lainkaan. Seurauksena on väsymys.
Yksi merkittävä tekijä ihmisen jaksamisessa on rytmi. Asioiden omaksumisen ja sisäistämisen tahti on monelle aivan liian nopea. Moni tarvitsisi enemmän tilaa ajatuksilleen, aikaa keskittyä ja jäsentää. Myös työyhteisön arvokeskustelut voivat jäädä irrallisiksi yksilön omista arvoista, mikä johtaa kuormittumiseen. Arvoristiriidat voivat aiheuttaa jopa primitiivisiä reaktioita.
Tutkimustietoa palautumisesta
Suomessa, Tampereen yliopistossa, on tehty kaksi keskeistä tutkimusta palautumisesta: vuonna 2009 ja 2017. Viimeisimmässä puhutaan palautumisen spiraalista, joka kuvaa hyvän palautumisen vaikutusta vapaa-ajalla ja sen siirtymistä työelämään.
Palautuminen on henkilökohtainen ja subjektiivinen kokemus – oma keho on sen paras mittari. Mutta olemmeko oppineet kuuntelemaan kehoamme? Valitettavan usein ulkoistamme palautumisen teknologialle: sykemittareille, älykelloille ja sovelluksille. Pitäisi pysähtyä kuuntelemaan itseään – kehoa, mieltä, tunteita ja ajatuksia. Kysyä: Tukeeko toimintani
hyvinvointia ja palautumista?
Kirjoittaja: Ulla Ollikkala, psykofyysinen fysioterapeutti, Senso Coach, Senso Reflex Expert, CBT-I uniterapeutti, palautumiskouluttaja, AmO.
Kuva: Depositphotos